Tämä artikkeli on yli kaksi vuotta vanha ja saattaa sisältää vanhentunutta tietoa.

Googlen seurantakoodien ohjaamiseen tarkoitettu Consent Mode -työkalu mahdollistaa evästeettömän datan keräämisen sekä konversiomallinnuksen, jonka avulla yli 70 % raportoinnista menetetyistä konversioista saadaan palautettua takaisin.

Monen verkkosivuston analytiikka näyttää tällä hetkellä huonolta. Dataa on hävinnyt ja käppyrät sukeltavat kohti maata menetetyn datan takia. Viimeistään viimeaikaisten Traficomin ohjeistusten myötä mattimyöhäisetkin ovat heränneet siihen, että GDPR luokittelee evästeet henkilötiedoksi ja niitä ei saa asettaa käyttäjien laitteisiin ilman luvan kysymistä.

Mainonnan näkökulmasta konversioseuranta on yksi tärkeimmistä osa-alueista, joihin evästeitä on jo vuosikaudet käytetty. Evästeiden avulla mainosta klikannut käyttäjä voidaan tunnistaa samaksi konvertoitumisen hetkellä, esimerkiksi verkkokaupan ostoprosessin kiitossivulla tai yhteydenottolomakkeen täyttämisen jälkeen. Koska seuranta vaatii toimiakseen evästeitä,  käyttäjän kieltäytyessä evästeiden asettamisesta, myös konversioseuranta lopettaa toimintansa.

Menetetty data muodostuu ongelmaksi esimerkiksi mainonnan optimoinnin näkökulmasta: nykyaikainen koneoppimiseen perustuva mainonnan kohdennus ja optimointi vaatii toimiakseen dataa. Pahimmillaan menetetty data johtaa myös huonompiin tuloksiin, koska mainonnan kohdennus ei enää toimi niin optimaalisesti. 📉

Googlen Consent Mode -työkalu

On kuitenkin olemassa tapoja seurata konversioita myös käyttäjän yksityisyyttä kunnioittaen ilman evästeitä. Googlen ratkaisu tähän on Consent Mode – työkalu, jonka avulla Googlen seurantakoodeja ohjataan käyttäytymään käyttäjän evästelupavalintojen mukaisesti. 🔧 Se mahdollistaa datan keräämisen yksityisyyttä kunnioittaen myös niiltä käyttäjiltä, jotka eivät anna lupaa evästeiden asettamiseen. Consent Moden avulla evästeluvan kieltäneiltä käyttäjiltä voidaan kerätä dataa ilman evästeitä tai muuta henkilötiedoksi luokiteltavaa yksilöivää tunnistetta.

Google Ads -mainonnassa tämä mahdollistaa konversiomallinnuksen ja mainonnan tulosseurannan käyttäjän evästelupavalintoja kunnioittaen. Googlen oman datan perusteella yli 70 %* menetetyistä konversiosta saadaan palautettua raportointiin Google Consent Moden ja konversiomallinnuksen avulla. Myöhemmin myös Google Analytics 4 tulee tarjoamaan mallinnettua dataa evästeettömistä käyttäjistä, jos käytössänne on Consent Mode. Ilman Consent Modea tätä dataa ei kerätä, koska seurantakoodit eivät lataudu lainkaan, jos käyttäjä ei hyväksy evästeitä.

Consent Mode täytyy ottaa erikseen käyttöön evästeluparatkaisua toteuttaessa.  Käyttöönotto vaatii muutamia muutoksia sivuston lähdekoodiin. Consent Mode ei muodosta evästelupaikkunaa tai muita toiminallisuuksia verkkosivulle, vaan se ohjaa vain pinnan alla Googlen seurantakoodien toimintaa. Käytännön syistä evästeluparatkaisun toteuttamiseen onkin syytä ottaa käyttöön jonkin evästelupatyökalu (kuten CookieBot ja CookieInformation). Näistä työkaluista löytyy tuki Consent Modelle.

Mikäli tarvitset apua verkkosivujenne analytiikkaan liittyen, Mediashaken analytiikkakonsultit ovat valmiina ratkomaan haastavammatkin seurantatarpeiden toteutukset. Meillä on myös jo yli vuoden käytännön kokemus Consent Moden toiminnasta sekä sen tämänhetkisistä puutteista eri seurantakoodien osalta. Jätä yhteydenottopyyntö, jos haluat apua!

* Lähde: Google Partners Academy On Air, Modern Search, Driving campaign performance in the age of consumer privacy

 

KategoriatGoogle Ads