Pohdinta in-house-tekijän ja Google Ads -mainontaan erikoistuneen toimiston välillä

Tampereen Markiisilla oli aikaisempia kokemuksia digimarkkinointitoimiston kanssa työskentelyssä, mutta välissä pohdittiin, toteuttaisiko digimarkkinoinnin in-house-tekijän voimin vai siirtäisikö vastuuta toteutuksesta uudelleen digimarkkinointitoimistolle. Tässä vaiheessa Mediashake osallistui keskusteluihin ja lopulta päädyttiin yhteistyöhön ensin Google Ads -mainonnan osalta.

Tampereen Markiisin toimitusjohtajalla Matti Salmisella oli aikaisemminkin toisen yrityksen kautta kokemusta Mediashaken toiminnasta ja hänen oli helppo todeta, että jos homma oli toiminut aiemminkin, se todennäköisesti tulisi toimimaan myös uudelleen. “Tulimme siihen tulokseen, että kannattaa antaa ammattilaisten hoitaa Google Ads -mainonta.”

Yhteistyö alkoi Google Ads -mainonnasta, mutta laajentui hyvien tulosten myötä some-mainontaan

Mediashaken ja Tampereen Markiisin yhteistyö alkoi Google Ads -mainonnan toteutuksesta ja pääosin keskittyi hakusanamainonnan kehittämiseen. Hyvien tulosten ja toimivan yhteistyön myötä oli helppo aloittaa keskustelu myös sosiaalisen median mainonnan toteutuksesta, pääpainona Facebook- ja Instagram-mainonta.

Google-mainonnan asiantuntijan näkökulmasta tiivis yhteistyö Tampereen Markiisin kanssa on ollut sujuvaa ja kaikin puolin toimivaa. Asiantuntijatiimin mielestä on ollut hienoa huomata, että luottamus on vahvistunut ja yhteistyö syventynyt ajan mittaan. Uudet ideat otetaan ilomielin vastaan, ja onhan tuloksetkin parantuneet merkittävästi yhteistyön aloituksesta.

tamar
“Yhteydenottoja on saatu ihan erilainen määrä kuin aikaisemmin. Pidän Mediashaken tyylistä toimia ja siitä, että tekee yhteistyötä meidän mainontaan paneutuneiden asiantuntijoiden kanssa niin tulee myös itselleen tärkeä olo. Mediashakella on dynaamisen oloista porukkaa ja muutenkin mutkatonta tekemistä. “
Matti Salminen, Toimitusjohtaja Tampereen Markiisi Oy

Digimainonnan päätavoitteina myynnilliset yhteydenotot

Alusta alkaen mainonta on keskittynyt liiketoiminnan kannalta konkreettisiin tavoitteisiin. Yhdessä määriteltyjen tavoitteiden avulla mainonnassa onnistumista on ollut helppoa seurata. Sekä Google- että some-mainonnan osalta konversiona ovat olleet myynnilliset yhteydenotot. 

Tamarin toimitusjohtaja Matti Salminen komppaa Mediashaken asiantuntijoita yhteistyön toimivuuden osalta: “Yhteydenottoja on saatu ihan erilainen määrä kuin aikaisemmin. Pidän asiantuntijoiden tyylistä toimia ja siitä, että he tekevät yhteistyötä meidän mainontaan paneutuneiden ihmisten kanssa, niin tulee myös itselleen tärkeä olo. Mediashakella on dynaamisen oloista porukkaa ja muutenkin mutkatonta tekemistä. “

Tästä on hyvä jatkaa, kiitos Tampereen Markiisi tähänastisesta yhteistyöstä! 🤝

Tampereen Markiisi

Tampereen Markiisi on suomalainen aurinkosuojien valmistaja, joka on erikoistunut ulkopuoliseen aurinkosuojaukseen. Tampereen Markiisi Oy perustettiin 1970-luvun alussa, ja yritys vaihtoi omistajaa vuonna 2011. Tamar tarjoaa asiakkailleen ratkaisuja, jotka ovat laadukkaita ja näyttäviä. Alan edelläkävijänä Tamar pitää myös huolen siitä, että tuotteet ovat helposti löydettävissä digitaalisista kanavista. Mediashake on tehnyt Tamarin kanssa yhteistyötä vuodesta 2019 lähtien.

Yhteistyöstä vastaa
Jannica Stenbäck, Consultant, Google Ads & Analytics, , 045 7874 3228
Yhteistyöstä vastaa
Iida-Liisa Paronen, Lead Consultant, Team Lead, Paid Social, , 045 7877 2959

Haluatko keskustella yhteistyöstä?👇

Jätä yhteydenottopyyntö ja olemme sinuun yhteydessä!

Jätä yhteydenottopyyntö